Siipeen jos sain
Väliaikaista kaikki on vain Siipeen jos sain Sitä sain mitä uhmassa hain Ei se raukaksi tee sitä jos pyyhkäisee kämmensyrjäänsä kyyneleen Silmännurkkaan kumman tiukkaan tarttuneen
Sinä mahdoitko tuntea koskaan
Sitä sellaista ikävää Joka lähtevän laukussa painaa Mitä tuntee se joka jää
Kuinka malttamaton korska nulikka on jonka tie kyllä kouluttaa
Ennen pitkää pistää käymään polvillaan Pistää käymään polvillaan
Ei se raukaksi tee sitä jos pyyhkäisee kämmensyrjäänsä kyyneleen
Silmännurkkaan kumman tiukkaan tarttuneen Kumman tiukkaan tarttuneen '' Pakko sanoo. Mahtavat sanat.
Eikö stressin kuulu olla osa elämän niitä '' huonompia puolia'', sitä mä mietin välil. Mut stressi ei tarkota sitä et se ois aina huonoo. Miettikää, jos kellää ei olis stressii, kaikki sujuis hyvi ja mikää ei harmittais koskaa?
Mitä jos ei stressaa esimerkiks omasta bisneksestä, mite se pärjää?
Jokaisel on jostai aina stressii, niinku mulla. Stressannu nyt viime aikoina tosi paljon kaikesta, koulusta, naiste vaivoist, omast elämäst ja sit viel suhteist.
Esimerkiks mun ystäväsuhteet, nii siis tosiaa ystäviä jaksaa aina kuunnella, mut silti miettii ite sisälpäi, et miks kaikil muil o oikeus olla onnelline, mut mul ei?
Tietenki mul on oikeus olla onnelline. Kaikil on.
Mut se et mä voin kuvitella itteni istumas käsi poskel nojaten pöytää, pyöritelle lusikkaa kahvikupis ja kuuntelemas samal sitä '' TOI PENA ON NIIN KOMEA. KAIKKI MUN YSTÄVÄT ON KEHUNU SITÄ, MUT SILTI PENA FLIRTTAILEE MUITA KOKOAJA, EIKÄ VASTAA MU VIESTEIHI. MITÄ MÄ TEEN OIKEESTI KU OON NII EPÄTOIVONE? MUT HEI NYT PENA LAITTOKI MUL VIESTII ET SE RAKASTAA MUA JA SIIS TOI JUTTU MITÄ SE KIRJOTTI MUL, TOSI ROMANTTIST! ''
Mä oon pitkää miettiny, osaanko edes kuvitella itteeni parisuhtees? Osaanko olla parisuhtees? Mitä jos mun suhde tulee olee tommost ku muillaki? Eiks sen pitäis olla jotenki erityist, ei tosiaankaa samanlaist ku toisil.
Kysymys kuuluu; mimmone suhde on erilainen?
Ehkä mä en osaa vastata toho, mut sen verra osaan sanoo kyl, et mikää suhde ei oo samanlaine ku toiste. Te ihmiset teette niist omanlaisii.
Joillaki on riitoi, jotka yhdistää sit loppuje lopuks niit ihmisii lähemmäs.
Jotku tarttee omaa aikaa, jonka avul osaa sit arvostaa sitä yhteis aikaa.
Joidenki suhteet on kaukosuhtei, ja vaiks kaikki väittää et ne ei tuu koskaa toimii, mun mielest ne vois toimii.
Miks ei toimis?
Vaiks ei näkis joka päivä, voi silti jutella iha normaalisti vaiks Skypes tai muuten vaan viestitellä.
Ei se näkemine oo kaikki kaikes, ennemmi se luottamus, joka pitää se suhtee kasas.
Ihan sama vaik teidän kumppani asuis Afrikas, jos te osaatte luottaa, siihe ei oikeestaa pal muuta tartte.
Sama se vaik näkisitte kerra vuodes, jos oikeesti välittää toisest, sen ei pitäis haitata.
Mut onhan toki näitäki ihmisii jotka rutisee jo 2 päivä jälkee
'' EI TÄ OO TODELLIST, MUL ON NII KOVA IKÄVÄ JA NYT NÄÄN MU RAKKAAN PETEN PITKÄST AIKAA, OON IKIONNELLINE''
Usko jo, et sä oo sillo onnelline. Ehkä oot hetkellisesti, mut toi ei oo sitä oikeeta onnea.
Mietin tässä mun erästä ystävääni, jonka mies kiertää Suomea joka vuosi työnsä takia. Näkee monia ihmisiä ja on vaikka kuinka tilaisuuksia pettämisee, mut se mies ei petä.
Mietin, mikä niissä sitte yhdistää ne, pitää ne siis yhdes?
Onks se se luottamus? Rakkaus? Raha?
Ehkä me jokaine nähää se oma syy siihe, miks jaksaa panostaa suhteesee vaiks ei asuiskaa samal paikkakunnal.
Mut jatketaa siit stressist.
Mul on nii paljo ollu nyt stressii, et pää on meinanu räjähtää. Joskus illal ollu iha hyvä fiilis, sit yhtäkkii ku sormia napsauttamal, pää on hajonnu ja oon alkanu itkee. Ihan ilma syytä.
En todellakaa suosittele kellekkää, et kantaa sitä stressii koko aja, kannattaa selvittää se asia mitä stressaa, jottei tuu semmosii ahdistavii tai ahtai tuntei. Joskus maailma tuntuu ahtaalt, etkä löydä ittelles tilaa sielt, mut kyl siel on aina jokaisel pieni kolo, mihi sopii. Maailma on ku palapeli, jokaisel oon oma paikkansa. Ettete kukaa oo turhaa tääl.
Kouluuki odotin tosi innoissaa, koko kesä, kunnes mulle soitettii kaverin toimesta, että mut vaihetaa toisee luokkaa.
No meni jonkin aikaa et suodatin asian, ja olin valmiina menemään toiselle luokalle, kunhan pääsen luokaltani.
Kävi kumminkin toisin.
Ensimmäisenä koulupäivänä, mulle kerrottiin, etten pääsekkää luokaltani, koska mulla ei oo tarpeeksi opintoviikkoi. No jotenki ne oli siellä sekottanu ja '' unohtanu merkitä '' mu suorituksia. No muutenki ollu hiuka ahdistavaa olla koulus koska mikään ei eräille riitä, mut silti oon hammasta purren jatkanu koulua.
Lopulta stressi otti vallan, ja soitin tietenki mun äidille :DDD
Itku siinä pääs ku on yrittäny kaikkensa et pääsis koulusta läpi, ja sit ilmotetaa tämmöst.
No ku pääsin kotii, olin nii väsyny, ni menin sit nukkumaa vähäks aikaa. Tietenki se autto, koska unissaan en oikee stressaa muusta ku pakoon juoksemisesta, jos siis joku jahtaa :D
Saatii sit selvitettyy tääki, äidin monien sähköpostiviestien jälkeen, joten nyt jatkan ihan normaalisti, paitsi että eri luokalla. Se nyt ei sinänsä haittaa, luokka on tuttu jälkiruokakursseilta, ja siel ei oikee tartte panostaa. Sain periaattees uude ''identiteeti'' eli voin sinänsä antaa uude kuvan ittestäni. En olis enää se joka puhuu aina, se joka aina piristi kaikkii, se joka sai opettajien vihat niskaan vaan koska suojeli toista.
Tietenki haluun olla se HYVIS, mut en haluu enää olla se pulinapelle.
Haluun elää tätä elämää päivä päivält, en haluu miettii mitä teen ens vuode tammikuun 5 päivä. Haluun elää hetkes, ja haluun sopeutuu.
Noooooh, ensimmäine viikko kouluu on jo ohi. Huomenna alkaa toisen viikon ensimmäine päivä.
Keittiöpäivä, eli ei voi muuta sanoa kuin, mikäs siinä?
Viimeviikol kävi kyl kaduttava juttu, kyl nyt hävettää.
Olin niin stressaantunu kaikesta, siis jokaisesta jutusta. Jopa omat askeleet stressas. Ku olin kotona, mietin että ''ei se stressi mua tapa jos koneel oon :D ''
Ei se tappanu, mut satuttiha se. Olin kiukkune, tosi ärtyny, ja sit viel jaksoin vittuilla kaikil. ANTEEKSI SIITÄ :(( !
Ei se stressi tietenkää mihinkää hävinny, vaikka kuinka sitä yritin purkaa ( yhteen tosi tärkeeseen ihmisee, joka tietenki anto takas samal mital, joka tietenki oli ihan oikein mul ). Purin sen ihan liian väärällä tavalla, satuttamalla toista ja samal itteeni. No tietenki heti ku joku sanoo vastaan ja en pärjää ''sana sodassa'' , hätäännyn ja panikoin. Sit lenteli sanoja sinne tänne ja itku siinä taas pääsi. Sit ku ei enää kestäny sitä, tietenki menin äidi kainaloo, ja äiti puhui elämäst ja mehiläisist ja kukkasist :D Koputti se mun päähäni ja käski olla stressaamast ja olemast nii tosikko, enkä sais myöskää takertuu pikkuasioihi.
No en sais en.. Mut ku se on tullu tavaks. Yritän nyt vähä löysätä hihaa.
Mua nimitetää itkupilliks seuraavaks, mut ei kai sen välii, mul sentää o hyvä syy itkemisee.
Hiljattain sain tietää, että ystäväni lapsi on menehtyny kätkytkuolemaan. Suuri suru meil kaikil on tälläki hetkellä, mut niistäkään ei pääse yli eikä ympäri ilman, että jatkaa elämäänsä.
Nyt ku perjantai koitti, olin tavallaan lupautunut menemää ystäväni luo viikonlopuksi. No mökille meijä piti mennä, mutta lämpöö sillä sit oli.
Pidin lupaukseni, joten jäätiin häne kotiinsa viikonlopuks, koska KÄTYYY !!! ( kämppä tyhjänä te sivistymättömät rotat).
Viikonlopun aikana katottii leffoi, ostettii molemmat kilo karkkii, ja syötii ranuja, hamppareit, pizzaa, limui, ja kahvettii 4 kuppii!
Kyllä lähti ainaki 10 kiloa, ku P****LLA kävi koko aja. AIniin, me naiset piereskelemme ruusuja, pökälöimme tulppaaneja ja kyllä, me käymme pisulla!
VÄÄRIN!
Te jotka ette sitä vielä ole huomioinut, me naiset KÄYMME PASKALLA, OLEMME TARVITTAESSA SIKOJA JA OSAAMME MYÖS HAISTA PAHALTA.
Olikohan tässä kaikki mistä mun piti kertoa ja puhuskella?
Ei kai kummempia. Sen vielä, että huomasin tänään, että pelkään ihan sikana hämähäkkei, ja kaikkii tommosii ötököit XD hyttyset ym ei oo pahoi viel, mut hämikset, anteeks et tapan teijät aina, mut te ootte nii ällöttävii !
XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Unohtakaa toi äsköne.
Tässä jotai kuvia, hiphei kiitos kaikille lukijoille !
xoxo ninni
