Heidooooo taas vaihteeks :D joo en pääse eroo täst blogist, tätä on nii kiva kirjotella ku tietää et jotku lukee, ja sit on viel kirjoteltu omii blogeihi mu blogist! Tietty positiivisii, haukkuakki saa, kuka sitä kieltää.
Haluun niin kirjottaa jostain, kauhee himo päällä. Mut.. Ei mul oikee oo mitää aiheit.
laitoin letit tänää, koska vitutti toi takkupesä, meni vartti saada ne suoraks.
Rakkaudest en jaksa vääntää, sitä kuraa on jo liia mont sivuu. Ystävist kerroin jo viime postauksest, ja mun rakkaastani. Hmm..
Oon päättäny antaa elämälleni uuden suunnan. Kuten tiedätte, mulla on pieniä aggressio ongelmia ajottain, en tietenkään käy kenenkää päälle, mut oon vaan vähä kiukkune >:(
Mu hyvä ystävä ehdotti, et mun pitäis häne kans lähtee thaiboxing/kickboxing- kursseil, ja nyt se on jo edes. Ens maanantai varmaa alotellaa siel, pääsee hakkaa säkkii, ja oma säkkiki pienentyis :D No ei mun säkis oo vikaa, ainakaa omast mielest. Tietenki seki vois olla pienempi, mut kuka ny pömppöö ei rakastais? ^^
Oon päättäny, et se joka mä olin enne, on historiaa. En haluu enää suuttuu, en haluu murehtia, en haluu stressata ( stressaan mä kumminki XD ), en haluu olla este kellekkää ja kaikist enite, mä haluu olla onnelline.
Sain sovittuu mu ystävä kans, joten mun sielu lepää. Oon nii onnelline, et sain sovittuu, koska mä stressaan tommosist muute iha turhaa ja sit alkaa se itsesäälirumba : '' boohoo oon nii yksi, kukaa ei tykkää must, oon vitu rumaläskipaska '' ja mitä kaikkee. En haluu semmost enää, koska oon nyt tyytyväine. Tietenki mu elämää vois kuuluu pal muitaki ihmisii, mut en mä lähde vaatii keltäkää mitää.
Jos kävis niinki hassusti, et olisin onnenni kukkuloil, ku saan tietyt ihmiset takas mun elämää. Joo toteen aina ku riitelen jonku kans, et he eivät kuulu mu elämää enää, koska mua vituttaa, mut sit myöhemmi taas vituttaa se, ettei saa olla väleis. Taitaa kuulostaa ihan multa? Mmhm.. Niin se on.
En kerenny ottaa sitä kuvaa siit pullost, unohdin :( olin nii väsy siit edellisest postauksest, mut nyt tuntuu ku olisin täynnä energiaa!
Ei kenenkää miehen takia, ei sen takia et olisin voittanu rahaa, en siks et sain jonku vihat pääl, eikä myöskää siks et mä muute vaa oon sekasi, vaan siks, koska oon tajunnu mite hyvä elämä mul on. Oon onnelline, koska ihmiset osaa tulla pyytää anteeks, ja tietenki mäki omist virheist, onnelline koska saan päättää mimmost elämää mä elän, ja kaikenlisäks onnelline, koska oon vaan onnelline. Haluun muuttuu, ja oon muuttunu. En oo enää se lapsi, joka istu hiekkalaatikol leikkimäs pikkuautoil naapuripoikie kans, en oo se kiukutteleva kakara, joka kiroilee äidille joka asiast. ( Joo kyl kiroilen, mut en kiukuttele ) .
Mun veli anto mun elämäni ensimmäise kameran takas, ostin sen tosa 3 vuotta sitte ITSE. Katoin siit muistikortist ne kaikki viedot ja kuvat. Osissa videoissa tein typeryyksiä, ja näin uudelt kannalt, mimmone mä oon ollu. Joten, sori äiti! Oon ollu iha hirvee lapsi! Onneks oon nyt aikuistunu, ainaki osittai :D En tuu koskaa aikuistuu, opin vaa käyttäytyy. Tuun aina sisimmässäni olee lapselline, katon Paavo Pesusientä, Winx-Clubia ja Pokemonia.
Ai miksi?
No koska en halua aikuistua. En uskalla muuttaa pois kotoo, koska pelkään sitä, et mite saan maksettu vuokran, mite pärjään yksi, mite siel ei oo ketää lohduttamas sillo ku on oikeesti tarve sille. Ehkä lemmikki omaa asuntoo sit joskus mun kans, ellen mä muuta jonku kans yhtee, mut kumminki, ajatuski pelottaa. En oo valmis siihe viel. Ehkä oonki jo kevääl erimielt, mut nyt oon sitä mielt etten pystyis muuttaa pois kotoot, koska kukaa ei tee ruokaa valmiiks, kukaa ei maksa mu laskui, kukaa ei pidä seuraa ja kelle mä sitte huudan ku tulee kiukutustarve? Oon koko elämäni asunu suurperhees ( 6 veljee, äiti ja lemmikkei ), joten en pystyis tolleenoi luopuu siit kaikest.
Kaikki tarttee omaa aikaa aina, ja se on joskus iha hyväst. Olin kesäl Tampereel, Poris, ja sit öö.. No väliäkö sillä.
Tampereel olin 2 kertaa. Blockfest ja Särkänniemi. Särkkiksel menin ystäväni kans, koska se halus nähä miehensä, ni tietenki ystävää autetaa hädäs, menin mukaan. Kaikki ne bussimatkat, jutut, hetkelliset unet bussissa ja se aika mitä vietettii yhes, oli kumminki kaike arvost. Ei kumminkaa keretty olla ku pari tuntii Särkkikses, koska bussi lähti. Oltii nii onnellisii sillo.
Porii menin, koska siel oli mun ystävä. Olin siel joku 10 päivää. Ihmettelin kyl, miten se kesti mua niinki kaua. Tehtii iha kaikelaist, poreammeilust öillisii ajeluihi. Sain tutustuu tosi upeisii ihmisii siel, harmitti vaa, ku riitaannuttii, jouduin niist kaikist eroo.
Eräs ihmine sielt, oltii iha samanlaisii. Kuunneltii Disneymusiikkei, rakastettii Disneyt, käytii kahestaa kahvil jossai ABC, mut se kaikki, se sai mut tuntee itteni toivotuks. Joku halus, et mä oon olemas. Koko matka oli ihan uskomaton, kiukutteluist riitelyy, riitelyist sovintoo ja sit..
Se tunne.. Ku tietää, et sä oot olemas. Sä elät elämää, sä saat päättää mimmone oot, mitä teet ja kenen kans teet tän kaike.
Olin tietenki valmis jakaa kaike erää ihmise kans, mut.. Jotenki kaikki hävis. Kaikki katos, se tunne oli ihan ku lumi auringonpaahtees, hiekka valu sormie välist, se kaikki.. Mä en vieläkää käsitä.
Tiettyi asioi mä en haluu unohtaa. Jos haluun, en muista niit enää huome. Mut se.. Et sä rasitat aivojas, pientä pääkoppaas sillä, et mietit, mitä tekisit toisi. Mitä jos saisit toisen mahdollisuude?
Sama Sepin kans. Mietin jokapäivä, vaik en mä ite sitä tajuiskaa, pienet asiat muistuttaa mua siit illast. Mietin, mitä jos olisin tullu minuuti aikasemmi kotii. Mitä jos olisin ollu vaa kotona, ja mitä jos mä en oliskaa unohtanu sitä ovee auki.
Mitä jos?
Menneisyyt ei saa takas, mut virheet voi korjata. Yrittää uudelleen. Jos saisin jokaisel jutul, minkä oon mokannu, uude tilaisuude, en stressais mistää. Korjaisin kaike toisi, ja en varmaa siks olis täs kirjottamas tämmöst kuraa viittä sivuu, mut.. En oo saanu tilaisuuksii. Helpompi vaan unohtaa ja antaa olla, ei mitää kiinnostust, et jos olis valmis tekemää kaikkensa sen eteen, jotta sais korjattuu kaike. Kerranki, ku saisin korjata asiat, stressi varmaa laskis 30%:lla.
Kysymys onki, miks mä sit mokailen?
- Koska mä oon vaan ihmine, en mikää supersankari.
No pictures for today. Just thoughts and wonders. I hope you like it. Atleast i did.
xoxo ninni
