Dream of flying with the stars

Itelle tulee joskus semmone vaihe, ku miettii, miten tietyt ihmiset kohtelee sua vääri. En mäkää kaipaa minkäälaist erityiskohteluu, siis punasta mattoo joka paikas mis kävelen, vaan semmosta, ku tavallist ihmist kohdellaa. Okei, ehkä mäki kohtelen muita joskus huonosti, mut kyl mä pyydän aina anteeks, koska jos kaikki tietäis mitä kaikkee mulle olis sattunu, ne tietäis miks oon tämmöne..
Kaikki pienet asiat, mitä toisille on tehty, muuttaa ihmistä. En ehkä oo täydelline, mut oon erityine omal taval, koska kukaan muu ei oo samanlaine ku mä.
Joskus aattelee näit asioi, et miks oon tämmöne, miks käyttäydyn just tällee, miks en kelpaa?
Ehkä kelpaanki jollekki, mut en mä aijo muuttua, muuttaa itteeni sen takia, et löytäisin ihmise, joka oikeesti välittää, eikä anna odottaa liian kaua, ja sit myöhemmi kerrotaa, et.. ei oo ollukkaa mitää tunteit koskaa. Ehkä alkuvaihees, mut ku nähdään mimmone toine on, sit se vaa jää siihe.
Joskus, ku se aurinko paistais muidenki kohdal, ku niide, joilla asiat on hyvi. Rahaa riittää, on kuuluisa, asuu isossa talossa, paljon kaikkea, mut vähiten niillä on niitä oikeita ystäviä..
Kyl mullaki ystäviä on, mut en mä silti osaa luottaa kaikkiin samalla tavalla ku joihinki. Hädin tuskin pystyn luottamaan kehenkää, koska luottamus pitää ansaita..

Jos sais kehitellä oman maailma, siel ihmiset ei vihais toisiaan, vaan antais anteeks pienistäki jutuista. Aina ei tartte anteeks antaa, mut kunha ei olis minkäälaist kiusaamist tai henkist semmost.. Tiedän monii ihmisii, jotka joutunu osastolle sen takia, koska niitä on kiusattu. Joidenki hermot ei sitä vaan kestä. Sekin on kiusaamista, että valehtelee. Mä vihaan valehtelua ylikaiken, koska joudun kärsimään siitä melkein joka päivä. Siks oon itekki oppinu olee varovaine.. En ehkä päästä ihmisiä niin lähelle, mut yritän aina. Vaik se ei näy aina päältäpäin, välil saatan itkee sisältpäi.. Voin näyttää tosi iloiselta ja ''normaalilta'', mut en aina oikeesti oo. En uskalla kertoo mun huolii kellekkää, koska jotenki ite sitä pelkää, et saa tosi paljo huonoo palautet siitä, jos on sanonu '' mul on tosi ankee olo nyt ''.
Onhan sitäki kokeiltu, mut en mä aina saa mitään kunnon vastausta siihenkää.. Ehkä semmost ''mm'', '' joo okei'', ''selviitsä?''. Miks ei koskaa tulla vaiks halaamaan, ihan vaan huvin vuoks, koska seki oikeesti auttaa. Jos näkee edes parin sekunnin ajan, et nyt asiat ei oo oikeesti hyvi, ni halais vaa, eikä kysyis mitää.

Joskus toivon itekki, et osaisin lentää. Lentäisin korkeelle, jossa ei olis ketää joka masentais päivää enempää.. Siel istuis pilven pääl kattelemas auringolaskuu ja antais tuulen kuiskata korvaa ja hyväillä hiuksii. Joskus, ku sais sen oman paikan, jossa sais vaan rauhottuu muusta maailmast. Sit joskus, ku oppii luottamaan tiettyyn ihmisee, ja vois jopa elää vanhaks sen kans, veis sen sinne paikkaa. Siel istumas vaan, eikä tarttis miettii mitä siel alhaal tapahtuis. Sais vaa leijailla siel ku lehti veden pinnal. Nousta siitä liitämää ja lentää auringo säteide kans kilpaa. Illalla näkis tähtiä ja laskee pilven päält tähdenlentoi. Revontulet, tähdenlennot, kuunvalo. Kaikki noi. Ne saa ihmisen rauhottumaa hetkeks, ja antais ajatuste lentää vapaasti. Ei antais minkää tai kenenkää häiritä niide kulkuu. Ne vaan liitelis ja leijailis itteksee, ja kaikki huonot ajatukset pysyis poissa sen hetken ajan. Pilvet olis ku hattaraa, ja sais nukahtaa niide pääl. Mut se paikka.. Se olis erityine, kaikille niille, jotka kaipaa sitä omaa rauhaa, edes välillä.
Ei olis ketää kiusaamas, sanomas kaikest mitä teet vääri. Ei olis ketää joka sanois sulle joka päivä siitä, kui huono ihmine oot. Siel olisit vaan sinä ite, luonnon kans. Siel perhoset tanssis valssii aina, samalla ku muistelet niitä huolettomia lapsuuden aikoja. Ei ollu ketää murtamas sydäntäs, ketään viemäs pois sulta kaikkea mitä sulla on, ei ollu ketää, joka satuttais sua yhtään millään sanoilla tai teoilla. Vain sinä.
Siel saisit alottaa aina uuden päivän, iloisena ja.. Ilman huonoja ajatuksia. Hyräilis ittekseen jotain kivaa melodiaa ja liitelis siel lintujen kans huolettomana.
Se paikka.. Se olis ainaki mun unelma.

Tais ajatus hiukan lentää.. No mut, kiva jos jaksoit lukea loppuun asti.
Mut täytyy kuitenki muistaa se, et ihmiset ei oo sitä mitä päältäpäin näyttää. Joskus joku ei vaan uskalla avautua, ja sen takia moni ihminen on sulkeutunu. Pieni hymy riittää pelastamaan hankalimmanki päivän. Edes se pieni hymy..

xoxo Niina

Ps. Samuli Koskinen on höperöapina joka istuu Rassen luona dataamas :)